sunnuntai 4. tammikuuta 2009

Yksinkertaista elämää

Joskus vuosien varrella kaiken kiireen ja stressin keskellä, minulle alkoi valjeta se, minkälaisessa elämänmenossa en ainakaan halua olla mukana. Aloin haaveilla omanlaisesta elämäntyylistä; sellaisesta, jota ei hallitse kiire eikä tavarapaljouden haaliminen. Halusin olla tyytyväinen ja onnellinen siitä mitä minulla jo oli ympärilläni. Silloin en vielä tiennyt, että kaipaamalleni elämäntyylille oli jo nimikin olemassa: yksinkertainen elämä (simple living). Itse asiassa tulin tietämään sen vasta ihan äskettäin. Olin yllättynyt löytäessäni mm. Kaisan tupa-nimiset sivut, joissa kerrotaan yksinkertaisesta elämästä melko perusteellisesti. Ihan niin kuin itsekin olen ajatellut. Sana yksinkertainen kuulostaa kylläkin hieman ikävältä.
Melko yksinkertaista elämää meillä jo eletäänkin. Viime vuosina olen vienyt turhia tavaroita ahkerasti kirpputoreille. On helpottavaa päästä eroon turhasta roinasta. En tahdo omistaa ja säilytellä turhia tavaroita, eli sellaisia joita ei tarvitse tai joista ei pidä.

1 kommentti:

  1. Yritin Googlata että onko Suomessa mitään Simple Living verkostoa, mutta oikeastaan tämä sivu oli ainut. Ilmeisesti Suomessa ei ole mielenkiintoa asiaan. Lukuvinkiksi voisin antaa seuraavan kirjan: Joe Dominguez and Vicki Robin "Your Money or Your Life".

    Kirja antaa vinkkejä kuinka ihminen voi saavuttaa taloudellisen itsenäisyyden yksinkertaisen elämän avulla.

    VastaaPoista